ollivaisala

Ärsyttävimmät kielivirheet (osa 1: "hän, joka provosoituu")

 

Ennen vanhaan oli lehdissä ”kielinurkkauksia” tai palstoja, joilla joku suomen kielen asiantuntija puuttui milloin mihinkin laajalle levinneeseen tai leviävään kielenkäytön epäkohtaan. Moni täälläkin muistanee esimerkiksi Terho Itkosen kielinurkan Helsingin Sanomissa. Nyttemmin tällaiset palstat näyttävät kadonneen. Ehkä syynä on yleinen vieroksunta auktoriteetteja ja normatiivisia ohjeita kohtaan. Ehkä ajatellaan ”mitä välii”, jos vain viesti menee perille.

Kuulun vanhoihin jääriin, joiden mielestä kielenkäytöllä on väliä. Osittain tämä lienee vain fiksoitumaa tai yliherkkyyttä kulttuurin tietyn osa-alueen ilmiöille. Toiset eivät voi sietää vaikkapa huonosti yhteen sopivia värejä sisustuksessa, toiset taas eivät kielenkäytön kömmähdyksiä. Mutta vaikka värisilmä ja kielikorva ovat yksilöllisiä, ne ovat kuitenkin ihmisen kulttuuria ja ihmisyyttä yleisesti rikastavia ominaisuuksia. Eivätkä kielenkäytön täsmällisyys ja rikkaus ole pelkästään esteettisen mielihyvän lähteitä, vaan niillä on merkitystä myös viestinnän sujuvuudelle ja vivahteikkuudelle.

MIkä sitten on kielivirhe? Joskus kielen normi on vain mielivaltainen sopimus, kuten että kirjoitetaan ”teroitin”, vaikka yleensä sanotaan ”terotin”. On kuitenkin myös syvemmin kielen logiikkaa loukkaavia virheitä, kuten purkkapussin kyljessä lukeva ”XX purukumit ovat makeutettu pelkästään ksylitolilla”. Tässä kirjoittaja on hahmottanut ”purukumit” lauseen subjektiksi ja tämän johdosta kirjoittanut predikaatin monikkomuotoon. Tässä hahmotuksessa tulee kuitenkin predikatiiviksi ”makeutettu”, joka on jäänyt epäloogisesti yksikköön.

Olisi mahdollista korjata lause vaihtamalla predikatiiviksi ”makeutetut” tai ”makeutettuja”, mutta luontevin ja paras muoto on yksinkertaisesti: ”purukumit on makeutettu”. Tässä ”purukumit” ei ole subjekti vaan passiivilauseen objekti, eikä sen monikollisuus vaikuta verbimuotoon.

”Purukumit ovat makeutettu” on esimerkki ns. hyperkorrektiudesta. Kukaan ei luonnostaan käytä tällaista muotoa, mutta korrektiutta tavoitteleva kielenkäyttäjä yrittää soveltaa huonosti omaksumaansa oikeakielisyysnormia sinnekin, minne se ei kuulu. Hyperkorrektius on eräänlaista epäonnistunutta hienostelua ja sikäli tietysti tahattoman koomista niin kuin epäonnistunut hienostelu yleensäkin (tämän tietävät kaikki Pokka pitää -sarjan ystävät).

Toinen esimerkki hyperkorrektiudesta, joka näyttää viime aikoina yleistyneen, liittyy yhdistelmään ”hän...joka”. Esimerkki Uuden Suomen blogikommentista:

"Ei hän ole hölmö, joka provosoi, vaan hän, joka provosoituu.”

Tekisi mieli vastata: ”Hän, jolla on kielikorva, voi provosoitua kirjoittamaan tästä blogitekstin.” Kukaan ei sano luonnostaan tuolla tavalla, mutta kirjoittajalla on ollut mielessään sääntö, jonka mukaan ihmisistä sanotaan korrektissa kielessä ”hän” eikä ”se". Sääntöä on kuitenkin sovellettu korvattomasti. ”Hän"-persoonapronomini viittaa edeltä tunnettuun ihmiseen, joten esimerkkivirkkeen alussa lukija voi jäädä hetkeksi ihmettelemään, kenestä oikein puhutaan. Tarkoitus on kuitenkin puhua relatiivilauseen (joka-lauseen) määrittämästä (kuvitteellisesta) ihmisestä, jolloin kielioppitermein ei käytetä persoona- vaan determinatiivipronominia. Tällaiseksi käy suomen kielessä ainoastaan ”se”:

”Ei se ole hölmö, joka provosoi, vaan se, joka provosoituu.”

Tämä ”hän…joka” -virhe tuntuu yleistyvän. Muutamassa päivässä keräsin Uuden Suomen blogeista erinäisiä esimerkkejä, joista tulkoon tähän kaksi (hiukan muokattuna):

”He, joilla on varaa ostaa, eivät tarvitse enää mitään ja heillä, joilla ei ole ostovoimaa, on silti liian paljon palkkaa työnantajien mielestä."

"Vaalitulos näyttää olevan erittäin katkera pala suomalaisille populisteille, siis heille joiden mielestä riittää kunhan vastustaa maahanmuuttoa ja Euroopan Unionin jäsenyyttä."

Muuten, oi lukija, jos sattuisit löytämään näistä esimerkeistä omaa tekstiäsi, älä pahastu, vaan ota sanomani vastaan vapahtavana. Luonnostasi varmaankin sanoisit ”ne, joilla on varaa” ja ”niille, joiden mielestä” ja tämä luonnollinen tapasi sanoa on juuri oikea. Siinä pronominien tehtävät ovat kohdallaan. Heitä siis hyperkorrektius hemmettiin kuin huonosti istuva epämukava asu, jonka jonkin väärinkäsityksen johdosta luulit kuuluvan pukukoodiin.

Nyrkkisääntönä voi sanoa, että ”hän…joka” on yleensä väärin ja ”se…joka” oikein, mutta aivan mekaanisesti tai korvattomasti ei tätäkään sääntöä voi soveltaa. Vaikka ”hän…joka” tulee arkikielessä harvoin kysymykseen, sen oikeasta käytöstä mainittakoon esimerkkinä Waltarin Sinuhen loppu. Tässä ”hän”-persoonapronomini todella viittaa edellä mainittuun, siis Sinuheen:

"Tämän kirjoitti Sinuhe, egyptiläinen, hän, joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät."

Tämä on ensimmäinen yritykseni kirjoittaa ”amatöörin kielinurkka”. Jatkoa saattaa tulla, ellei virtuaalisia mätiä tomaatteja sada ylen runsaasti päälleni.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (86 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hän, joka on taivaassa, tietää kaiken!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Tuo on mielenkiintoinen vastaesimerkki esittämilleni säännöille ja osoittaa, ettei niitäkään voi aivan korvattomasti soveltaa. Jumala on totta totisesti erikoistapaus myös kieliopillisesti, mitä osoittaa sekin, että Häneen viitattaessa pronomini perinteisesti kirjoitetaan poikkeuksellisella tavalla. Jos sanottaisiin "se, joka on taivaassa", vaikutelmaksi tulisi, että kyse on isommasta joukosta toisiinsa rinnastettavia olioita (ihmisiä), joista joku on taivaassa.

Jumalan kieliopista kirjoitti muuten myös Wittgenstein, vaikkei se varsinaisesti tähän liitykään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No eikö kuitenkin ole pääasia, että relatiivipronomini on kohdallaan.

Seuraavaksi voikin sitten siirtyä possessiivisuffikseihin ja pilkkuvirheisiin.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

P.S. Ammattilaisen kirjoittamaa ohjeistusta löysin kielitoimiston sivulta:

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/488

Täällä on ohjeena: "Kun viitataan tilanteessa mainittuun tai muuten tiettyyn henkilöön tai olentoon, voidaan joskus käyttää ilmaustyyppiä hän joka." Tämä kattaa tietysti tuon Jumala-tapauksenkin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hyvä, että puutut kielivirheisiin. Jännää on, että kieli elää ja taipuu puhekielen suuntaan. Esimerkkinä siitä oli vaikkapa seuraavan ilmaisun hyväksyminen: alkaa tekemään, vaikka hyväksyttävä on myös alkaa tehdä. Näin muuttuu kieli "eskoseni". Ehkä näemme jatkossa enemmänkin näitä hyväksyttyjä muutoksia. Silti hyvä kieliasu on kiinnostava aihe.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Joo, tämä hyperkorrektius on kuitenkin päinvastainen ilmiö puhekielisyyksien leviämiseen nähden. Siinä muutetaan ilmaisua suuntaan, joka ajatellaan kirjakielisyydeksi tai korrektiudeksi, mutta haksahdetaan ikään kuin panemaan överiksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Neloskanavalla Huutokauppakeisari pahoinpitelee puhekieltä moninkin tavoin, mutta miten ihmeessä hän keksi laatia komparatiivin sanasta "erilainen"? Se oli överiä se!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"He, joilla on varaa ostaa, eivät tarvitse enää mitään."

Onpa siinä pahuksen hieno kulutusyhteiskuntaa kuvaava aforismi, josta kaikin mokomin voi vaihtaa sen yhden kriittisen kirjaimen ja samalla pronominin.

Tässä vaiheessa haluan kysyä: kuinka monta osaa kielivirhekoosteesi on määrä kaikkiaan käsittää? Lupaan joka tapauksessa lukea ne loputkin!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Kiitos kommentista! Mitään tiettyä määrää en ole suunnitellut, riippuu vähän palautteestakin. Mutta en halua tämän harrasteen vievän liikaa aikaa ja tarmoa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Tuomo, noilla huutokauppakeisarin tokaisuilla voi saada oman mietelause -kirjasen, kuten Matti Nykänen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Kuparipannu, sievä pieni pyöreä, niin kuin minäkin."

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #17

Ei riitä, liian kiltti - sovinnainen!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #23

Vaikka miten kutittelisit, en ryhdy kertaamaan niitä Akin Koottuja Alatyylisyyksiä!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #25

Alatyyli on yleistynyt muuallakin. Uutisvuoto on jatkanut tällä linjalla jo pitkään. Sen lisäksi Pitääkö olla huolissaan - tekee ihmisen seksuaalisuudesta ym. Hupia. En ole tiukkapipo. Olen vain pistänyt merkille ja naurattaakin oikein hyvät jutut. Aki myy alatyylillään kuten tekivät helppoheikit ennen toreilla ja turuilla.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #27

Toisaalta esim. panna-verbiä vältellään ylen änkensä rivojen assosiaatioiden pelossa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #30

Ei sitäkään enää eikä naimista eikä sukuelinten nimiäkään. Puoliseiskassa Rosa Meriäinen virkkasi jotain sukuelintä. Hän sanoin virkkauksen avulla opettavansa ihmisiä avautumaan ja puhumaan avoimesti omasta seksuaalisuudestaan ja muusta siihen liittyvästä. Enbuskekin on avoimuuden mies ja taitaa Marja Veitolakin puhua mitä mieleen tulee seksistäkin. Ei enää olla häveliäitä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #30

Onneksi mestarisanoittaja Hector rohkeni runoilla: "Minä panin ikkunaan pahvisuojan, että edes jossakin lämmin ois" (Lumi teki enkelin eteiseen). "Sotilaat, kansat, maat, pois jo tykit pankaa" on Vexi Salmen tekstiä, mutta näistä esimerkeistä on jo aikaa.

Valvomo-bändi laulelee nykyään "kun koko luomakunta laittaa parastaan" (Mikä kesä). Kuka panee enää kampoihinkaan, tai tuulemaan? Hanttiinkin on joskus pantu, mutta ne ajat ovat ohi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #44

Kotvan aikaaa huipulla ollut Ellinoora laulaa melko tuoreessa kipaleessa:
"...unelmani täyteen PANEE joku muu..." ja tuo "panee" -sana lauletaan siinä tosi lujaa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #46

Niin sitä pitää, Ellinoora!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #44

Pitääkin panna tämä muistiin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minua on harmittanut yleistynyt "me", johon kirjoittaja ei välttämättä edes laske itsensä mukaan.
Alun perin yhteiskuntatieteiden käyttöön otetun "roolin" käsite, jota nykyisin käytetään minkä tahansa toiminnan tai funktion synonyyminä koen myös ärsyttävänä. Roolin esittäjä ei tarvitse olla edes ihminen, vaan puhutaan esimerkiksi jonkun organisaation roolista.
Entäs sitten, vaikka kielenkäyttö on huolimatonta? Kieli vaikuttaa ajatteluun. Jos kieli on epämääräistä ja käsitteet sumeita, ei ajattelukaan voi olla kovin terävää. Kieli on ajattelun koodi.
(Mitenhän monta kielivirhettä onnistuin tähänkin kommenttiin tunkemaan?)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Me - todellakin. Erään taannoisen terrori-iskun tapahduttua kyseli tv:n uutisjuontaja asiantuntijavieraalta: "Mitä me tiedämme tekijästä?"

Huhuu! Jos me tiedämme jo, miksi me yhä kyselemme?

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Eräälle tuttavalleni oli suuri kunnia - asia osata oikein suomen kieltä. Kun joku osallistui "hyperkorrektiuteen", tuttavani sanoi että: Hevoinen.

Tämä teksti esiintyi aikanaan autojn takaikkunoihin liimatuissa tarroissa. Onko tässä kysymys kirjoitusvirheestä, kielellisestä paradoksista vai ajatusvirheestä:

When the God created man She did mistake.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kaipa se kohdallaan on kun ei lue a big mistake.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Markku Karjalaisen hervottomassa biisissä "Läähätän ja läkähdyn" lauletaan

"kun mua potkaisi polle päähän,
mä sanoin: määhän
jo siitä hevoinen".

Ai niin. Miksi "biisi", eikä vain "piisi", kun pohjana kuitenkin on "piece (of music)"? Hy-per-kor-rek-ti-suut-ta!

https://www.youtube.com/watch?v=OOQQ5Rne4LQ

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Biisi vs. piisi voinee selittyä silläkin, että piisi oli ensin.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Suomen kieliopillinen oikeinkirjoitus on vaativa laji. Usein kiinnitän huomioni yhdyssanan käyttöön.

Kun luen esim. blogeja, joissa hyvinkin oppineeksi itsensä määrittelevä kansalainen kirjoittaa, menetän välittömästi kiinnostukseni aiheeseen, kun yhdyssanaksi kirjoitettava sana saa väliinsä katkon.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Päinvastaistakin esiintyy. Pari päivää sitten oli parinkin blogin otsikossa jotain siitä, miten EU täyttää "60-vuotta", ikään kuin 60 vuotta olisi yhdyssana. Kuitenkaan kukaan ei kirjoittaisi kirjaimin kuusikymmentävuotta sen enempää kuin viisivarista, ei myöskään lausuisi noita yksinä sanapökäleinä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

A. Dumas: 3-muskettisoturia.

Aleksis Kivi: 7-veljestä.

Agatha Christie: 10-pientä neeke... hups! Parempi olisi 10-pientä etnistä poikaa, mutta paras väistöliike kuitenkin muotoilu Eikä yksikään pelastunut.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Koppi otettu ja tunnustan. En ole koskaan ollut täydellinen oikeinkirjoituksessa ja yhdyssanojakin voin kirjoittaa erilleen. Ei yliopistossa enää tiedeopintojen yhteydessä äidinkielen oikeinkirjoitusta opetettu. Kun on nopea kirjoittaja ei aina huomaa virheitään. Sokkona kirjoitan. Ajatus juokseen nopeammin kuin sormet näppäimistöllä. Onneksi ohjelma sentään näyttää pahimpien virheiden kohdalla punaista. Nopeus ja laatu taitavat olla ristiriidassa keskenään, ainakin joskus.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #28

Äh, olin tosiaankin tarkoittanut esimerkit anonyymeiksi, enkä edes muistanut keiltä ne olivat peräisin. Parempi olisi varmaan hakea ne jostain muualta, mutta kun täällä on tullut pyörittyä...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #31

Niin no, tsekkaan joskus netistä jos jään miettimään onko yhdyssana vai ei, eteen päin jne. Pilkkusäännöt varmaan ovat muuttuneet, mutta halkokoon pilkkuja ken lystää.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #28

Suomen kielessä ei taida olla (nasevaa, tunnettua) ilmaisua englannin termille touch typist. Itse en ole sellaista varmuudella nähnyt kuin lehdistötilaisuuksien tapaisissa tilanteissa. Siis toimittaja istuu tuolissa läppäri sylissä ja näyttö käsien "suojana". Ei muistu vastaavaa mieleen Suomessa. Bytessä Jerry Pournelle siitä usein kirjoitti. Hän on (oli?) scifi-kirjailija, mutta hyvin perillä tietokoneista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olli Väisälä 60-luku on yhdyssana. Oli ihan pakko lähteä tarkastamaan ja tältä jutultasi tuntui sen jälkeen tippuvan pohjaa pois. Millä opeilla opetat?

Kokonaisluku kirjoitetaan numerojonona ilman välilyöntiä. Yhdyssanaan tulee tällöin yleisten sääntöjen mukaisesti yhdysmerkki.
42-vuotias

Katsopa täältä miten numerot kirjoitetaan eri yhteyksissä. Täältä löytyy tuo yhdistelmä, jonka yrität tehdä virheelliseksi ja minkälaisin perustein?

https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.11.html

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #35

Sorry, en ymmärrä kommenttisi pointtia. Tietysti 60-luku on yhdyssana samoin kuin 42-vuotias. Ei tulisi mieleenikään väittää mitään muuta, eikä tämä todellakaan pudota miltään kirjoittamaltani pohjaa pois.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #35

Laitetaan tähän vielä tämä, jos siitä olisi apua:

kaksi lahjetta <-> kaksilahkeinen
viisi tavua <-> viisitavuinen
42 vuotta <-> 42-vuotias

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #61

Irjalta taisi olla ajatusvirhe, luulisin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä saatan usein kirjoittaa sanat yhteen ihan lyöntivirheinä.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Omassa kommentissanikin taitaa olla kielioppivirhe: "sanoi että: Hevoinen."
Tulisi olla: sanoi, että hevoinen. Tai: sanoi: Hevoinen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Liisa, viimeinen versio on paras. 'Että', helpottaa kirjoittajaa, mutta lukija ei tarvitse ettäilyä. Mikä on hevoisen ja Hevoisen ero?

Sitäpä tässä mietin.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Hevoinen = hevoinen
Hevonen = hevonen

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #19

Kyse ei ole, kirjoitetaanko isolla vai pienellä. Isolla itse annan merkityksen kohteelle, pienellä yleisesti puhuttua kieltä.

I -hevosen ja hevoisen välillä ei merkitse.

Hevoinen on omistajalleen merkityksellinen, Hevonen kuin kuka tahansa hevosista.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #22

Pisteen, tai kaksoispisteenj jälkeen, käytetään isoja kirjaimia. Tosin sääntö koskee koskee pidempiä, suoria lainauksia. Yhden sanan lainauksen säännön voisi joku toinen tarkentaa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #26

No tarkkaan ottaenhan suorien lainauksien ympärillä pitäisi olla lainausmerkit, ja tällöin lainaus alkaa isolla. Mutta yleisesti ottaen en toki yhtään ajattele, että näiden nopeasti kirjoitettujen kommenttien pitäisi olla kieliopillisesti täydellisiä, vaan kaikenlainen puhekielisyys tai pieni huolimattomuus on luonnollista. Blogitekstissähän kiinnitän huomiota virheisiin, jotka syntyvät, kun yritetään liikaakin olla korrekteja.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #29

Suorat lainaukset lainausmerkkeihin! Tottakai. Kirjoitin kännykästä ja olin vasta jälkikäteen viisas.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #29

Minä olen käyttänyt kaksoispistetta tai lainausmerkkiä vaihtoehtoisesti ja jos lainaus on keskeltä lausetta olen käyttänyt pientä kirjainta, kuten alkuperäisessäkin tekstissä.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #40

Vanha sanonta taitaa pitää paikkansa, että sääntöjä voi hyvin soveltaa, mutta ne pitäisi ensin tuntea. En ole itse oppinut pilkuttamaan, mutta pääasia että jotenkin tulee ymmärretyksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ole aina iloinen kuin kolmen markan hevoinen

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Nyt sitten kysyisin seuraavaa : "Kun puhutaan useiden ihmisten iästä monikossa, niin miten kirjoittaisit monikossa vaikkapa tuon alkuosan?"

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

I'istä tuntuu ainoalta mahdolliselta, mutta sana on sen verran kummallinen, että parasta voi olla välttää sitä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... sana on sen verran kummallinen...", mistä tullaankin kysymykseen, kuka saa määritellä kummallisuudet yleispätevästi. Äskettäin edesmennyt taitava kielenkäyttäjä Ilkka Malmberg kyseli kerran lehtijutussaan, mikä on kirkua-verbin taivutusmuoto yksikön ensimmäisessä persoonassa. Luulenpa, että sen eri vaihtoehdot ovat kaikki enemmän tai vähemmän kummallisia.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #42

Minun suosikkini olisi "kirjun", ja olen tainnut jälkikasvulleni joskus sanoakin: "Älä kirju" tms. Verbin perusmuoto saattaa tosin jäädä epäselväksi.

Entä mikä on sen verbin perusmuoto, jonka 3. persoona on "kutiaa"?

Tai minkälaisia ovat sanan "vuo" (esim. magneettivuo) monikon sijamuodot?

Olen itsekin viljellyt kummallisia muotoja, mutta niiden riskinä on, että kuulija/lukija kiinnittää huomiota niihin itse asian asemesta. Joskus käytin sanaa "alje" yksikössä erässä tieteellisentapaisessa artikkelissa, ja vaikutti, että se oli ainoa, mitä oli jäänyt joidenkin lukijoiden mieleen. (Saattoi johtua siitäkin, että käytin sitä ensimmäisessä lausessa, eikä kukaan jaksanut lukea pitemmälle...)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #45

Muistelen Jari Sarasvuon eräässä kolumnissaan Hesarissa käyttäneen sukunsa jäsenistä genetiivimuotoa "Sarasvuoiden". En ole asiasta täysin varma, mutta uskoisin muistavani, jos taivutus olisi ollut "Sarasvoiden" tai varsinkin "Sarasvuiden".

Alje on ymmärtääkseni osanen alkeiden kokonaisuudesta, mutta tuollainen sana olisi kaapannut minunkin huomioni.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #47

Olin tainnut napata tuon yksiköllisen alje-sanan Lauri Viidalta, joka on nerokkaimpia kielenkäyttäjiämme ja joka muistaakseni kirjoitti: "omatunto, etiikan alje".

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #45

Useat ihmiset pikalukevat ja ainakin minä myös ainakin alussa arvioin tekstin yleistä laatua ja jos heti alussa on käsittämättömältä vaikuttava sana, minä hyvin todennäköisesti en jatka tekstin lukua.

Äskenkin en jaksanut lukea loppuun.

Minun mielestäni taitava kirjoittaja kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä. Tämä tietysti johtuu siitä, että minun "korkeakouluni" alalta oli MikroPC-lehden avustajuus. Luentoja ei ollut kuin yksi ja luennoitsija oli Kielitoimistosta. Eräs hänen perusteeseistään oli, että toimittajat ovat tärkeimmät "kielipoliisit" tai kielen luojat ja ylläpitäjät. Muutkin kielen käyttäjät tietysti luovat kieltä. Kieli on kulttuurinen konstruktio.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #52

"Äskenkin en jaksanut lukea loppuun."

Luuletko, että kielipoliisi ei huomaisi tuossa lauseessa mitään virhettä?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #54

Tuohon kielipoliisiuuteen keksin jo aikoja sitten hyvän vastauksen. Nyt on pilkutkin tiineinä ja virheet vaan lisääntyy.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #54

Jos tarkoitat, että olisi pitänyt olla "Äskenkään en jaksanut..", olisi se tuplanegaatio eli positiivinen tarkoittaen "Äskenkin jaksoin.." eli tarkoitus kääntyisi päälaelleen. Tuplanegaation väärinkäyttö tosin on niin yleistä, että jos asiayhteydestä on ilmeistä, lukija korjaa sen automaattisesti usein edes huomaamatta virhettä.

Sanajärjestys kyllä on outo, mutta kun tärkein sana on alussa, on se varsin looginen. Taitaa olla minulla yleinen tapa. Nopeuttaa lukemista. Aina pihvi ensin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #63

Ei, kyllä tuossa tapauksessa moinen "tuplanegaatio" on kieliopillisesti oikein. Samalla tavoin kuin pitää sanoa "en ainakaan minä" sen sijaan, että sanottaisiin "en ainakin minä". Voit kokeilla miltä tuntuisi kirjoittaa: "En äskenkin tiennyt" taikka "en äskenkään tiennyt".

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #64

Vaihdoit sanajärjestyksen ja sillä on merkitystä.

Jos kokeilisi antaa googlen ratkaista, kumpaa käytetään useammin. "äskenkään en" Noin 2 550 tulosta, "äskenkin en" Noin 26 200 tulosta. Minun lauseeni oli siis noin 10 kertaa yleisempi eli oikein deskriptiivisen kieliopin mukaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #65

Jätit lainausmerkit pois googlettaessasi. Yritäpä uudelleen!

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #66

"Äskenkään en" Noin 51 tulosta, "Äskenkin en" Noin 37 tulosta. Sinä siis olisit enemmän oikeassa, mutta tuo tulos ei kyllä enää merkittävä ole.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #67

Ei ole kovin merkittävä, mutta suuntaa antava ja paljon merkittävämpi kuin kokeilu siitä kuinka monta kertaa yhteydestä riippumatta "äskenkin" -sana on googlessa verrattuna yhteydestä riippumatta "äskenkään" -sanaan.

Olen kyllä valmis tyytymään kielitoimiston ratkaisuun tässä debatissa, jos vain joku sellaisen saa haettua.

Tai toivottavasti blogisti itse voisi ryhtyä erotuomariksi.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #68

Okei, ryhdyn erotuomariksi.

"Äskenkään en jaksanut..." on oikein.
"Äskenkin en jaksanut..." on väärin.

Tuplanegaatiosta ei edellisessä lauseessa tietenkään ole kyse, koska -kaan tai -kään ei koskaan käy yksinään kieltosanaksi. Sitä vain käytetään negatiivisissa lauseissa -kin-liitepartikkelin vastineena. Viron kielessä vastaavaa eroa ei ole, vaan -gi tarkoittaa sekä -kin että -kaan/-kään.

Suoraan sanoen en olisi ajatellut, että kukaan äidinkieleltäään suomalainen luonnostaan sanoisi "äskenkin en jaksanut" (paitsi jos alun perin aikoo jatkaa lausetta jollain muulla tavalla; näin luulin Raimollekin käyneen). Tekemänne google-haut osoittavat kuitenkin, että olin ilmeisesti väärässä. Ehkä viron kielen mukainen käytäntö on tässä(kin) asiassa leviämässä suomeen.

Voisi siis sanoa, että käsitykseni asian deskriptiivisestä kieliopista oli nettihaun perusteella epätarkka. Entä millä valtuudella annan asiasta normatiivisen (tai preskriptiivisen) tuomioni? Sanotaan vaikka niin, että vaikka olen harrastelija, olen sen verran harrastunut asiaan, että olen varma, että kantani on sama kuin kielitoimistolla.

Mutta vaikka tuomarinvaltuuteni kyseenalaistaisittekin, Raimokin varmaan ymmärtää tarkemmin ajateltuaan, miksi rakenteeseen ei sisälly tuplanegaatiota sen enempää kuin -kaan/-kään-partikkelin käyttöön yleensäkään.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #69

Sinänsä minä en välitä, teinkö virheen, kuten ensireaktiosta voi päätellä, mutta tuo oli varsin mielenkiintoinen tapaus. Silloin kun aloittelin kirjoittajan uraani (mm. puoli hyllymetriä julkaistuja kirjoja ja noin 200 lehtiartikkelia), minulla oli tapana laittaa teksti "lepäämään" pariksi viikoksi ennen oikolukua. Silloin sen oli ehtinyt unohtaa ja tekstin näki "uusin silmin". Nykyään "oikolukijan silmä" menee päälle hetkessä eikä tekstiä ota henkilökohtaisesti.

Mutta asiaan. Kuten edellä kirjoitin, sanajärjestys on ratkaiseva. Ensimmäisen sanan jälkeen voisi ajatella pilkun merkitsemään pientä taukoa ja silloinhan minun valintani on oikein. Jos teksti puhuttaisiin, pidettäisiin tauko kappaleen vaihdon merkiksi ja jälleen sanan "Äskenkin" jälkeen, jotta kuulija(t) valmistautuvat muistamaan edellistä asiaa ja sitten uusi virke ellei jopa lause. Tuo on paras selitys, joka tulee mieleen, miksi minun valintani ei edelleenkään kuulosta mitenkään väärältä.

Tuohon liittyy se ehkä vääräkin sääntö, jota olen noudattanut, että en koskaan kirjoita pilkkua lauseen ensimmäisen sanan jälkeen vaikka seuraavaa ennen se pitäisi lisätä. Se vaan näyttäisi niin tyhmältä mielestäni.

Voi hyvinkin olla, että kirjoittaessani pidin taukoa ja jatkoin hieman toisin ja olin vain tyytyväinen, kun tulos ei pistänyt oikolukijan silmään, joka näissä kommenttikirjoituksissa on tosi hätäinen, jos edes sitä.

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin huomio tavastani usein aloittaa tärkeimmällä sanalla vaikka järjestyksestä tulisikin hieman outo.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #70

Nyrkkisääntö, jonka mukaan virkkeen ensimmäisen sanan jälkeen ei tule panna pilkkua, ei pidä aina paikkaansa, kuten tämäkin virke osoittaa. Päälause erotetaan sivulauseesta pilkulla, vaikka edellistä olisi kestänyt vain sanan verran ennen jälkimmäisen alkua. Yo. virkkeen hahmotusta edistää erityisesti relatiivilauseen jälkeinen pilkku, joten pilkkusääntö on perusteltu kielen ymmärrettävyyden näkökulmasta.

Englannissa, jossa pilkutus on hyvin erilaista kuin suomessa, erotetaan usein myös yksittäinen lauseen alkava määre pilkulla. Voidaan kirjoittaa esim:

Today, I met my grandmother.

Suomessa tuntuisi, että ajatus katkeaisi typerästi, jos kirjoitettaisiin: "Tänään, tapasin isoäitini." Tällainen pilkutus on tosin ollut leviämässä meillekin (mikä voisi olla toisen ”ärsyttävimmät kielivirheet” -tekstin aihe). Puhutun repliikiin empimistä taas sopisi varmaan paremmin ilmaisemaan kolme pistettä:

– Äskenkin…en jaksanut lukea loppuun.

Entä kuinka tärkeää on nojautua pilkutuksessa sääntöihin? Koska välimerkkejä ei käytetä puheessa, niiden käyttöä ei voi perustaa suoraan luonnolliseen kieleen. Niiden tarkoitus on auttaa kirjoitetun kielen hahmottumista tiettyjen periaatteiden mukaisesti. Nämä ”tietyt periaatteet” eli säännöt ovat sopimuksenvaraisia ja eri kielissä erilaisia, mutta jokseenkin vakiintuneet säännöt ovat tarpeen, jotta välimerkit voivat täyttää tehtävänsä hahmotuksen apuna.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #75

Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää!
(Näin kirjoitettiin jo 40-luvulla).

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #77

Juu, Ollia ei kuitenkaan kannattane ottaa asiatekstin malliksi. Jotkin Ollin parodiailmaisut, kuten "niin päin pois" ovat levinneet yleiskieleen ja tuntunevat monesta lähes neutraaleilta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #78

"Ollia ei kuitenkaan kannattane ottaa asiatekstin malliksi"

Onko tuo vaatimattomuutta vai itseruoskintaa? ;)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #79

No esim. potentiaalin viljely lienee mennyt edellä jo liiallisuuksiin, joten ottanen tämän itsekritiikin varteen ja vetänen tarvittavat johtopäätökset.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #80

Äskenkin menit kokeneiden nettiväittelijöiden (tahattomaan?) ansaan. Tuomarin viitta on raskas. Hyvä tapa, joskaan en sitä viime aikoina ole huomannut käytettävän, on ilmoittaa ottavansa (tuomarin)hatun päähänsä.

Osallistu ihmeessä keskusteluun tai väittelyyn ja tee aloitteita. Retoriikka on eri asia kuin oikeassa oleminen.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #81
Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #82

Hän, joka puhuu arvoituksin.
(Tämä ei liene sopiva yleiseen jakeluun. Voit poistaa haluamasi keskusteluhaaran poistamalla kommentin, josta haara lähti.)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #83

Alkoiko hän, jonka mielestä "taitava kirjoittaja kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä", puhua arvoituksin?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Sinun pitäisi tutustua käsitteisiin normatiivinen ja deskriptiivinen kielioppi, joista varsin hyvä kirjoitus on Suomen kieliopin koko kuva.

Lyhyesti luonnehtisin niin, että tärkeintä ei ole säännöt vaan ymmärrettävyys. Kieliopin lisäksi kielessä on paljon muitakin tasoja. Esimerkiksi sanaa salo ei pitäisi enää käyttää, koska on Salo. Turku on toinen vastaava. Se ilmeisesti on tarkoittanut kauppapaikkaa, mutta merkitys on ehkä unohtunut, koska on Turku. Nuo olivat esimerkkejä kielen historiallisesta aspektista. Sanoilla on aina yhteys ja kieli opitaan jossain yhteydessä. Yksittäinen sana voidaan yleensä helposti arvata yhteydestä ja se on minun mielestäni luonnollinen tapa oppia kieltä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Nuo käsitteet ovat minulle toki tuttuja. Niiden väliset suhteet ovat monimutkaiset esim. siinä mielessä, että ihmisten oppima normatiivinen kielioppi vaikuttaa tapaan, jolla he todellisuudessa käyttävät kieltä, siis deskriptiivisen kieliopin tutkimuskohteeseen. Blogini aiheena on hyperkorrektius, siis tilanne jossa kielenkäyttöön vaikuttavat ihmisten erheelliset käsitykset normatiivisesta kieliopista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun jostain kaupungista kotoisin olevaa nimitetään aina sanalla, jossa alkuosana on kyseisen kaupungin nimi perusmuodossa ja sen perässä takaliite "lainen", niin Oulusta kotoisin olevan ollessa "oululainen", onko sitten Oulainen -paikkakunnalta kotoisin oleva "oulainenlainen"?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hän on oulaistelainen. Ja Virroillahan asuu virtolainen, eikä Virratissa virrattilainen. Tai edes virratlainen.

Nyt alkaa olla fiilis, että olen kommentoinut tätä aihetta vähintään tarpeeksi!

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Joillakin paikkakunnilla on oma paikallinen käytäntönsä. Nousiaisissa esim. on tapana käyttää omasta paikkakunnasta perusmuotona nimeä Nouste, joka taipuu säännönmukaisesti riippuen murteesta, jotta asia ei olisi liian yksinkertainen. Ulkopaikkakuntalaisten ja outojen kanssa noudatetaan yleensä yleistä käytäntöä.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kannattaa myös tutustua kirjoihin Elimäen tarkoitus ja Elimäen syvempi tarkoitus. Englanniksi The meaning of Liff ja The deeper meaning of Liff.

What is LIFF?
Liff (n.)
A common object or experience for which no word yet exists.
From The deeper meaning of Liff (A dictionary of things that there aren't any words for yet) by Douglas Adams & John Lloyd.

LIFF (n.)
A searchable complete Linux documentation collection that can be browsed with any WWW browser and if installed to a Linux machine with WWW server, it can be browsed from any operating system. LIFF will be integral part as documentation center of soon to be released Lineox Linux operating system versions.
Raimo Koski, CEO of Lineox.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olen joskus miettinyt kuinka parhaiten käännettäisiin englanniksi lause:

"Kimpsut ja kampsut menivät mukkelis makkelis, jonka jälkeen niitä piti etsiä kissojen ja koirien kanssa."

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

I think it only rains cats and dogs.

Käsittämätön matopurkki. Voisi väittää, että tarkka käännös luonnollisten kielten osalta on oksymoroni.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Ihanko totta, että mieluummin ihmisestä puhuttaessa SE kuin HÄN?

Minulla on huono kielioppipää, mutta nykyään pistää pahasti korvaan, kun julkisesti puhuttiin no, esim. pakolaisista, "niitä tulee laumoittain".

Sen olen oppinut, että ihmisestä puhuttaessa on hän, heidän, heitä jne. Eläimestä ja esineistä se, sen, niiden, niitä jne.

Kyllä arkikielessä kaikkia puhutellaan SE,
mutta onko ylikorrektia virallisessa puheessa erottaa ihminen, esine ja eläin omalla pronominilla.

Onko vain totuttava siihen, että se rakas koira on HÄN ja esim. pakolaiset NIITÄ?
Kai se on sitä kielen uudistumista.
Niinkö?

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Elle, lukisit tekstini, ennen kuin kommentoit.

Jos et jaksa, tässä asia tiivistettynä. Toivottavasti jaksat edes sen:

Tietysti ihmisiin yleensä viitataan pronominilla "hän" ja muihin olentoihin pronominilla "se". Jos kuitenkin pronominia seuraa määrittävä joka-lause, "hän" on väärin.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Hei Olli luinhan minä koko tekstin.
Sivusin tuossa noita omia huomioitani. Ymmärrän meidän taviksien suusta mutta ku toimittajatki ylellä sortuu noihin yleiskielen sanontoihin olen alkanu epäillä onko uusi käytäntö.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin Elle, kyse ei ole mistään uusiokielestä tai kielen kehityksestä. Meille opetettiin sama asia jo 60-luvulla koulussa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset